Kennelnimi vahvistettu!

Tällä viikolla sain iloisia uutisia FCI:ltä, sillä loppukesästä lähettämäni kennelnimianomus oli käsitelty ja minulle on nyt virallisesti myönnettu oma kennelnimi: Tuulismo. Kävin kasvattajan peruskurssin ensimmäisen kerran juuri täytettyäni 18 vuotta ja koska kurssi oli kerennyt vanhentua, kävin sen uudestaan tänä syksynä. Onnekseni en hakenut kennelnimeä tuolloin aiemmin, sillä nyt sain omalle alkavalle kasvatustyölleni todella merkityksellisen…

Uusi kamera + kuvasaastetta

Syksyisellä metsäretkellä meillä oli mukana epäonnea, kun mukaan osui rikkinäinen termospullo joka vuosi kahvit repun pohjalle.. ja täten kasteli myös mukana olleen kameran. Harmituksen määrä oli valtava! Kamera on itselle tärkeä harrastusväline ja tykkään paljon kuvaamisesta – ja sen varmasti huomaa meidän Tuulismo -instagramtilillä. Edessä olikin sitten uuden kameran osto. Olen sen suhteen aika laiska,…

Vuoden viimeinen näyttely

Vuoden viimeinen näyttelyreissu suuntautui Hyvinkään NORD näyttelyyn syyskuun viimeisenä sunnuntaina, jossa saimme nauttia kesäisestä hellesäästä. Olin ilmoittanut Ismon ja Tuulan tähän näyttelyyn jo helmikuussa, sillä näyttelyn piti alkuperää olla jo toukokuussa, mutta vallitsevan koronatilanteen vuoksi se siirtyi syyskuun lopulle. Tässä välissä kerkesin jo miettiä olisinko sittenkin Ismon sijaan tuonut Ullan näytille, mutta onneksi päätin pitää…

Syksyinen Lahti RN

Jo tuttuun tapaan osallistuttiin ”Lahden Vappunäyttelyyn”, joka oli tänä vuonna siirretty syyskuun puoliväliin. Keli oli hyvin Vappumainen – välillä aurinkoinen, suurimmaksi osaksi tuulinen ja saatiin jopa pieni sadekuurokin niskaamme. Mutta kivaa oli silti! Ja iso kiitos siitä kaikille seuralaisille, niin uusille kuin vanhoillekkin tutuille . Teitä kaikkia tuleekin ikävä, kun näyttelyt jää taas ensi viikonlopun…

Jyväskylän pentunäyttely

Viime viikonloppuna koitti vihdoin odotettu Jyväskylän pentunäyttely, johon molemmat Tuulan pennut oli ilmoitettu. Sanna saapui meille Sepon kanssa jo perjantai-iltana ja valmistauduttiinkin yhdessä näyttelyyn koiria pesten ja trimmaten 🙂 Itse näyttelypäivänä sää oli kolea, mutta onneksi vettä satoi vain hetkisen verran. Walesinspringerspanielit arvosteli Hannele Jokisilta ja meidän vuoro oli kehässä viimeisenä, joten omaa vuoroa saatiin…

Vuoden ensimmäinen näyttely

Uskomatonta, mutta totta – vuoden ensimmäinen näyttely meidän porukalle oli vasta nyt syyskuun alussa! Alkuvuosi oli rauhoitettu harrastamisesta Tuulan pentutouhujen vuoksi, minkä vuoksi koronan aiheuttama ”näyttelyseisaus” tuntuikin aika kevyeltä, vaikka se venyikin odotettua pidemmäksi. Ollaan nautittu vapaista viikonlopuista ja olipahan kerrankin aikaa myös osallistua muutamaan MEJÄ-kokeeseenkin Ismon kanssa 🙂 Vuoden ensimmäinen näyttelyreissu suuntautuikin Seinäjoelle, jossa…