Kennelnimi vahvistettu!

Tällä viikolla sain iloisia uutisia FCI:ltä, sillä loppukesästä lähettämäni kennelnimianomus oli käsitelty ja minulle on nyt virallisesti myönnettu oma kennelnimi: Tuulismo. Kävin kasvattajan peruskurssin ensimmäisen kerran juuri täytettyäni 18 vuotta ja koska kurssi oli kerennyt vanhentua, kävin sen uudestaan tänä syksynä. Onnekseni en hakenut kennelnimeä tuolloin aiemmin, sillä nyt sain omalle alkavalle kasvatustyölleni todella merkityksellisen…

Uusi kamera + kuvasaastetta

Syksyisellä metsäretkellä meillä oli mukana epäonnea, kun mukaan osui rikkinäinen termospullo joka vuosi kahvit repun pohjalle.. ja täten kasteli myös mukana olleen kameran. Harmituksen määrä oli valtava! Kamera on itselle tärkeä harrastusväline ja tykkään paljon kuvaamisesta – ja sen varmasti huomaa meidän Tuulismo -instagramtilillä. Edessä olikin sitten uuden kameran osto. Olen sen suhteen aika laiska,…

Jokaiselle jotakin

Kaupallinen yhteistyö: Brit Care Meidän poppoo on saanut kunnian toimia Brit Caren Brand Ambassadoreina jo alkuvuodesta asti. Ruokana Brit Care on tosin ollut tuttu jo vuosia, kun se oli aikanaan meidän vinttikoirille juuri sopivaa ruokaa. Brit Care löysi tiensä takaisin meidän koirien ruokakuppiin Ismon voittaessa sitä suuren säkillisen yhdestä näyttelystä. Siinä vaiheessa olin jo jonkin…

Tuula taipumuskokeessa

Ehdottomasti vuoden jännittävin päivä oli viime lauantaina, kun ajeltiin Tuulan kanssa Mikkeliin Majavedelle spanieleiden taipumuskokeeseen. Allekirjoittaneen hermorakenne ei ole kovin soveltuvainen näihin koirakokeisiin ja kerran koiran suorituksen omalla jännityksellä pilanneena ainut toive oli, etten tekisi sitä uudestaan.. Omaa jännitystä olikin hyvin hankala ymmärtää, sillä samaan aikaan luotin koiraan 100% sillä tiesin sen toimivan kuin unelma…

Juhannus 2020

Kuten kuvatkin jo kertovat, vietimme vauhdikkaan juhannuksen nauttien ystävien seurasta Glamorlyn poppoon kanssa. Erityisen ihanaa oli seurata pentujen, Ullan ja kaksi kuukautta nuoremman Savanannan, leikkejä ja vedessä telmuamista! Meidän laumasta myös Ismo oli mukana juhannuksen vietossa ja Tuula puolestaan nautiskeli olostaan Lauran luona, joka ystävällisesti tarjosi Tuulalle majapaikan juoksujen ajaksi – kiitos Laura ❤ Kaiken…

Ismon ensimmäinen MEJÄ-koe!

Kauan odotettu päivä koitti vihdoin, kun Surkeejärven tilalla Springerspanielit ry järjesti 13.-14.6. MEJÄ-kokeen, johon olin rohkeasti ilmoittanut Ismon mukaan. Mehän ollaan mejäilty jo Ismon pentuajoista asti ja se on puuhaa, josta molemmat nautitaan! Ismo on todella taitava jäljestäjä, mutta koirakkona ollaan vielä hyvin kokemattomia ja treenattavaa on vielä paljon edessä. Onnistuin kuitenkin nyt pitämään hermoni…