Olen Aino, kolmekymppinen koiraharrastaja Keski-Suomesta, Muuramesta. Asun avomieheni ja koiriemme kanssa kotoisasti metsän keskellä, mahtavien lenkkeilymaastojen äärellä. Kotona meillä on tällä hetkellä kolme walesinspringerspanielia Tuula, Ismo ja Tuulan tytär Ulla. Toimin aktiivisesti eri koirayhdistyksissä ja olen mukana myös Springerspanielit ry:n hallituksessa.
Jo lapsena koirat olivat minulle todella tärkeitä. Hoidin aina naapuruston koiria ja lenkkeilytin niitä ahkerasti, ja osasin varmasti jokaisen omistamani koirakirjan ulkoa kannesta kanteen. Yhdeksän vuoden iässä voitin vuosia kestäneen väsytystaistelun vanhempiani vastaan ja sain ensimmäisen oman koirani, bichon frisé Doriksen. Doriksen myötä uppouduin täysin syvälle koiraharrastuksen maailmaan ja pian tajusin, ettei paluuta normaaliin enää ollut. Kilpailin aktiivisesti junior handlerissa ja kiersin paljon koiranäyttelyitä ulkomaita myöten, ja olenkin saanut niistä vuosista asti seurata läheltä usean pitkän linjan kasvattajan työtä samalla saaden heiltä arvokkaita oppeja omaa koiraharrastustani ja tulevaa kasvatustyötäni varten.
Walesinspringerspanieleihin tutustuin kunnolla ystäväni Lauran kautta, jonka ihana Mette-koira (Int Ch Benton January Storm) oli iso osa omaakin elämääni usean vuoden ajan. Rakastan walesien iloista ja huumorintajuista luonnetta, sekä loputonta intoa yhdessä tekemiseen. Minulle rakkaan näyttelyharrastuksen ohella olen innostunut koirieni kanssa harrastamaan myös agilityä, rallytokoa sekä mejää. Koen, että walesit ovat koirina niin monipuolisia, että niiden kanssa voi harrastaa oikeastaan mitä vain itse keksiikään kokeilla!
Kävin ensimmäisen kerran Suomen Kennelliiton kasvattajakurssin vuonna 2009. Koska en aiemmin hakenut kennelnimeä, kävin kurssin uudestaan vuonna 2020 ja kennelnimeni ”Tuulismo” myönnettiin minulle saman vuoden marraskuussa.
Aino Mäkelä, Muurame
aino@tuulismowss.com